Hyppää sisältöön

Kulttuuri

Maria Takalo, itkuvirsienlaulaja. Kuva Topi Myllylä

Vienankarjalassa syntynyt runonlaulaja Marina Takalo (1890 – 1970) muutti miehensä Olli Takalon eli Nikitan kanssa Kuusamon Heikkilän kylään vuonna 1955.

Suomeen pakolaisena tullut perhe asui kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea ja Kuusamossakin muun muassa Määttälänvaarassa. Vihdoin Heikkilän Kenttäniemessä Marina Takalo tunsi tulleensa kotiin:

“Kun minä rantaan soudan, minulla sydän vastaan nauraa, että minulla on oma koti, että minä menen omaan kämppään.”

Kenttäniemessä pariskunnalla oli ensimmäinen oikea oma koti. Marina Takalo asui Kenttäniemessä kuusi vuotta vuosina 1955 – 1961, sen jälkeen Kemissä lastensa luona.

Paikalliset muistavat, miten Marina Takalo istui kylässä ja lauloi. Heikkilässä perhe asui ensin saunassa, minkä vuoksi Marinaa kutsuttiin sauna-Mariksi. Perhe eli kalastuksella ja Marina leipoi leipää myytäväksi asti.  Asunto oli vaatimaton, mutta Marina oli onnellinen omasta kodista.

Itkuvirsien ja runojen laulaja Marina Takalon muistoksi on pystytetty reliefi Kuusamon kaupunkikeskustaan. Taiteilija Nina Salon suunnittelema muistomerkki löytyy Kuusamo Opiston vieressä olevasta puistosta (Kitkantie 35).

Kemissä, johon Marina Takalo on haudattu, on Marina Takalon katu ja Kemin kaupunginkirjastossa Takalon pronssinen muistoreliefi (Sanna Koivisto 1991).

Marina Takalo (1890 – 1970) on Uhtuasta pohjoiseen olevan alueen parhaiten tunnettu runonlaulaja. Takalon runonlaulannasta on tallennettu yli 60 tuntia äänitteitä.

Marina Takalo sai Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon vuonna 1965.

Juhani Törmänen muistelee Marina Takaloa