Saamelaiskulttuurissa on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan suku- ja perheyhteisöt ovat olleet läheisiä – suorastaan sukulaisia – tiettyjen eläinlajien kanssa. Kantaisänä on pidetty alueesta riippuen karhua tai hirveä/peuraa.
Saamelaisten uskontoon on kuulunut myös ajatus siitä, että ihminen on voinut saada tietoa tulevasta tarkkailemalla enteitä ja merkkejä luonnossa ja eläimissä. Tarkkailuun kuului myös enteiden otto, eli tulevaisuuden ennustaminen, erilaisia riittejä suorittamalla, kuten noaidi käyttämällä noitarumpua arpomisvälineenä. Enneperinteet vaihtelivat alueittain ja elinkeinoryhmittäin.
Kotieläimet, kuten poro, hevonen, lehmä, lampaat, koirat ja kissat, olivat tärkeimpiä enne-eläimiä. Linnuista tarkkailtiin käkeä, talitiaista, kuikkaa eli kaakkuria, riekkoa, korppia, pulmusta, pääskystä, varista, taivaanvuohta, joutsenta, palokärkeä ja västäräkkiä. Metsässä enne-eläimiä olivat muiden muassa kettu ja muurahaiset, vedessä sammakot ja kalat, kuten lohi, harri ja hauki.
Eläimillä oli muutoinkin olennainen sija metsäsaamelaisten elämässä. Tämä voidaan nähdä uhririiteissä, kertovassa folkloressa sekä noitarumpujen kuvioinneissa. Keskeisimmät eläimet olivat karhu sekä poro/peura, mutta myös susi ja ahma, pikkupedoista kettu, näätä, lumikko ja saukko sekä majava, jota ennen voitiin metsästää Lapissakin. Myöhemmällä ajalla uhrieläiminä käytettiin myös kotieläimiä kuten kukkoa, vuohta, lammasta, sikaa ja hevosta.
Muuttolintujen ansiosta Koillismaalla ja Lapissa on hyvin monipuolinen lintumaailma. Joutsen ja eräät vesilinnut ovat olleet uskomuksellisesti avainasemassa saamelaisten kulttuurissa. Vakituisista pohjoisen linnuista ihmistä ovat askarruttaneet korppi, väritystään vaihtavat riekko ja kiiruna sekä metsien asukas kuukkeli eli kuusanka, joka mielellään viihtyi myös ihmisten seurassa. Kuukkeli oli erityisesti metsäsaamelaisille ennelintu ja sen tappamisesta seurasi paha silmä.
Käki oli noitalintu, jonka esiintymispaikasta, -ajasta ja kukunnan kestosta riippuen voitiin ennustaa muun muassa kuolemaa, pitkää ikää tai hyvää tai huonoa satoa. Hyvän onnen lintuja olivat kuukkelin lisäksi koskikara ja närhi, huonon onnen tuojia puolestaan tikka, kurki, korppi, kuovi, talitiainen ja kaakkuri.
Erityisesti korpilla uskottiin olevan erityinen onnen höyhen, leavvedolgi, joka liitettiin linnun vaistoon ja kykyyn vainuta saaliin paikka. Luonnollisesti höyhenen käsiinsä saanut metsästäjä sai itselleen korpin saalisvaiston ja tuli onnistumaan muutenkin askareissaan.
Uskomuksen mukaan jokaisella eläimellä oli oma haltijansa, joka suojeli eläintä ja vaikutti täten myös ihmisen metsästysonneen. Tähän vaikuttivat myös eläinten/apajan herra, joka oli pidettävä myötämielisenä uhrein ja riitein. Joskus eläinten haltijat saattoivat ottaa suojelukseensa myös perheen tai suvun, joka tällöin tuli sidotuksi tiettyyn eläinlajiin.