Suomalainen uudisasutus juurtui Kuusamoon 1600-luvun lopulla, kun Ruotsin kruunu antoi maata viljeleville talonpojille luvan asettua Lappiin. Uudisasukkaat saivat 15 vuoden verovapauden sekä vapautuksen sotaväenotosta. Varsinkin Kainuusta mutta myös Iijoki- ja Kemijokivarrelta väkeä virtasi Kuusamoon, joka liitettiin Länsipohjan lääniin. Maaherra arvioi 1687 uudisasukkaita Kuusamossa olevan 70 perhettä, yhteensä noin 200 henkeä. Tämä lienee vähän suurempi kuin saamelaisen alkuperäisväestön määrä.
Eränkäynnillä elantonsa hankkineet saamelaiset valittivat käräjillä uudisasutuksen aiheuttamista vahingoista. Riistaeläimet kaikkosivat kaskeamista ja saamelaiset kärsivät vanhoista nautintaoikeuksista piittaamattomien tulokkaiden metsästyksestä ja kalastuksesta. Suuri osa uudisasukkaista oli nuoria miehiä, jotka kasketessaan siirtyivät nopeasti paikasta toiseen, eikä heitä ollut helppo saada käräjille vastaamaan toimistaan.
Lapinkyläjärjestelmä Kitkan ja Maaselän kylissä hajosi viimeistään 1700-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Edusmiesten puuttuessa vähenivät saamelaisten valitukset käräjillä. Uudisasutuksen tuottamien vahinkojen ohella saamelaisten elinmahdollisuuksia 1690-luvulla kavensi pitkään jatkunut kylmä ilmanala. Sen seurauksena moni saamelainen nääntyi nälkään. Kirkkoherra Forbuksen mukaan Kuusamon pitäjässä oli vuonna 1718 kaikkiaan 615 henkeä. Saamelaisia ruokakuntia oli 10.
Pitäjän itäosassa suomalainen uudisasutus ylitti monin paikoin 1595 solmitun Ruotsin ja Venäjän välille solmitun Täyssinän rauhan rajan, joka Etelä-Kuusamossa kulki linjalla Näränkävaara-Iivaara-Muojärven Rajaniemi, siitä pohjoiseen linjalla Muojärven Kajavansalmi-Suiningin Kurikkaperä – Kitkan Virranniemi – Paanajärven Ruskeakallio. Rajan ylittäessään uudisasukkaat tosiasiassa laajensivat Ruotsin valtakuntaa heikkouden tilassa olevan Venäjän kustannuksella.
