Hyppää sisältöön

Kivilahden Talvikylä/Talliskenttä

Elias Laguksen mukaan Maanselän lappalaisten viimeinen kokoontumispaikka oli juurikin Kitkalla, Kivilahdesta noin kilometri pohjoiseen. Tarkemmin sanottuna Talliskotalammen pohjoispuolella.  Paikka on saattanut myös olla käräjäpaikkana, koska talvikylissä perinteisesti ratkottiin asioita, pidettiin käräjiä ja pidettiin juhlia talvisin.

Mitään kaivauksia paikalla ei olla tehty, mutta sieltä on löydetty kodan kiukaan jäännös.

Paikka tuli tietoon Edvard Kivilahden toimesta.

Kivilahden alueelta löytyy myös muutamia kuoppia, jotka on tulkittu peuranpyyntikuopiksi. Toinen nimitys on peurahauta.  Kuopat peitettiin sammalilla ja oksilla. Lisäksi vielä laitettiin lylypuusta veistettyjä seipäitä kuopan pohjalle pystyyn, saaliin varmistamiseksi.