Hyppää sisältöön

Valtavaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualue  

Alueella on harvinaisia kasvillisuustyyppejä, uhanalaisia eliölajeja ja jylhää maisemaa. Vaaroilla voi liikkua useilla eri retkeilyreiteillä ympäri vuoden.

Pyhävaara  

Nimensä mukaan pyhänä paikkana pidetyn Pyhävaaran laelta avautuu komea maisema. Pyhän läsnäolon luonnossa voi tuntea yhä. Alueella on retkeilyreittejä ja kulkijoita ympäri vuoden.

Valtavaara

Valtavaara on Kuusamon korkeimpia vaaroja. Sen laella on entinen palovartijan tupa, jonka pihasta aukeavat upeat maisemat. Valtavaaran pääsee kokemaan muun muassa kuuden kilometrin päiväreitillä ja talvella viiden kilometrin lumikenkäilyreitillä. Lähtöpiste on Saaruan parkkipaikalla Itä-Rukan alueella.

Konttainen

Konttaiselta aukeava maisema on yksi Suomen kuvatuimmista. Näkymät aukeavat Kitkajärven yli Riisitunturille, Valtavaaraan ja Rukatunturille.

Huipulle vie kaksi kilometriä pitkä Konttaisen kuhaus -reitti, jonka lähtöpiste on Virkkulantien varrella. Parkkipaikka on yksi Kuusamon parhaista kuukkelin bongauspaikoista.

Konttainen nimen alkuperä on saamen sanassa goddi, kodde, joka tarkoittaa peuraa.

Soidensuojelualueet  

Reposuon soidensuojelualue on rinnesuoaluetta, jossa on lettoja ja kasvistollisesti arvokkaita uhanalaisia lajeja. Kumpuvaaran soilla sijaitsee uhanalaisia ja harvinaisia kasvilajeja, lisäksi alueella sijaitsee yksi Kuusamon parhaista koivuletoista.

Alueella on myös Löyhkönen – Antinvaara soidensuojelualue, Kouervaaran lehdot ja suot sekä Harjasuo-Laurinkorven alueet. Kitkan rantojensuojelualueisiin kuuluu yli 30 ha, jotka sijoittuvat Mäntyniemen ja Rönnynrannan välille.