Hyppää sisältöön

Vasaraperä oli jo 1760-luvulla talouskyläksi nimetty alue.

Tie Mourusalmen yli valmistui vuonna 1927, silta valmistui vasta vuonna 1980-luvulla.

Alkuperäinen tila oli iso Jäkäläniemen manttaalitila, jonka omistivat Kalle ja Jalmari Määttä (Jalmari Määttä antoi Eino Määtälle tilansa). Matkailijoita oli jo 1930-luvulla talon ylöspidossa.

Jäkäläniemi lienee asutettu jo vuonna 1760, jolloin ensimmäinen asukas oli Juho Pekanpoika Määttä Vasaraperästä.

 

Huutolan kauppa 

Kauppaliikkeen perustaja Adam Huutola tuli laukkuryssänä Kuusamoon 1900-luvun alussa) ja Lyyti Huutola os. Määttä (Kotoisin Tolvanniemeltä Isosta Tyvelästä, talon vanhin tytär, kutsuttiin Tyvi-Lyytiksi). Adam Huutolan vaimo sai myötäjäisiksi hevosen – tästä alkoi “Huuto-Aatamin” kauppiasuran kehitys ja laukkuryssästä tuli menestyvä liikemies.

Ensimmäinen kauppa perustettiin Hyvälleniemelle, Vasaraperän kauppa sen jälkeen. Myöhemmin he laajensivat toimintaa perustamalla kaupan Posion keskustaan. He aloittivat myöhemmin myymäläautotoiminnan joka kulki Posion keskustasta lähikyliin.

Määttälän tila, kylän vanhin tila, asutus alkoi tästä 1600-luvulla. Päätalon suvusta polveutuvat mm. Keskitalot, Männiköt, Lehtoahot, Määtät, Peltoniemet.

Kyläkuvassa näkyvät edelleen Rauhanyhdistys ja Vasaraperän koulu. Vasaraperän koulu on yli 100 vuotta vanha koulu (perustettu 1893) ja se on matkailukäytössä (2021).