Hyppää sisältöön

Penttilänvaarassa on maakunnallisesti arvokas suojeltu vanha asuinrakennus Laitela, joka on rakennettu 1850-luvulla. Nykyisellä paikalla se on ollut vuodesta 1906. Laitelan tila sijaitsee Penttilänvaaran laella ja talon omistaa Tuomo Karjalainen (2021).

Kylän koulu on valmistunut vuonna 1950 kauniille paikalle järven rannalle.

Taimi Pitkänen

Taimi Pitkänen os. Pätsi (1925 – 2017) kuvasi sota-aikana ahkerasti kotikylänsä Penttilänvaaran ja naapurikylien elämää pienellä kamerallaan. Hänen arkistossaan on runsaasti kuvia myös talvisodan aikaisesta Iin evakosta. Nyt jälkeenpäin Taimi Pitkänen ihmettelee, miksi jatkosodan evakko jäi kuvaamatta. Koko kolmiviikkoisen matkansa ajan karjan mukana Rantsilaan hän piti päiväkirjaa, mutta yhtään kuvaa matkalla ei tullut otetuksi. ”Kai se on niin kuin eräs tutkija on todennut, että ikävistä asioista ja epämiellyttävistä henkilöistä ei halua edes kuvaa muistoksi”, Taimi Pitkänen on arvellut.

Taimi Pitkänen Posion Suonansaaressa, jolloin hän oli palaamassa yhdessä valokuvaaja Juhani Kinnusen kanssa Reino Rinteen syntymäpäiviltä. Kuva: Juhani Kinnunen

Kenttärata sota-aikana Penttilänvaarassa vuonna 1943. Taimi Pitkänen kuvasi kenttäradan salaa saksalaisilta.

Kuvan lähettäjä: Ilkka Vanttaja, Taimi Pitkäsen poika