Hyppää sisältöön

Saksan sotaonnen lopullisesti kääntyessä Suomi sanoi irti aseveljeyden ja teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa, mikä johti Suomen sotaan Saksaa vastaan. Valmistelevana toimena kuusamolaiset siviilit evakuoitiin Oulun eteläpuoleisiin kuntiin. Kiestingistä lähteneet saksalaiset perääntyivät  Kuusamon ja Rovaniemen kautta pohjoiseen venäläisten ottaessa haltuunsa Kuusamon. Siilasvuon johtamat joukot, mukana myös Kuusamon miehiä, ajoivat saksalaisia takaa. Nämä Lapin sodan taistelut kestivät huhtikuulle 1945 saakka, jolloin viimeiset saksalaiset perääntyivät Norjaan. Taakseen saksalaiset joukot jättivät tuhotun Lapin. Kuusamo oli ensimmäisiä saksalaisten joukkojen totaalisesti tuhoamia kohteita.

Ensimmäiset kuusamolaiset siviilit palasivat kotiin marraskuussa 1944, suurin osa kesään 1945 mennessä. Palatessaan useimmat löysivät kotinsa poltettuina, vain muutamat sivukylät olivat säilyneet tuholta.

Edessä palaajilla oli jättiläismäinen jälleenrakennus.

Jatkosodan ja Lapin sodan taisteluissa kaatui yhteensä 401 kuusamolaista.