Hyppää sisältöön

Alueen maisemaa kuvataan vuonna 1929 ilmestyneessä Suomenmaa- teoksessa seuraavasti: ”Maisema on mahdollisimman pehmeäpiirteistä – jyrkät rinteet ja särmikkäät muodot ovat kaikkialla harvinaisia”.

Purnuvaara sijaitsee alueella, joka kuuluu Iijoen latvavesistöön ja maisemaa leimaavat niin sanotut sokeritoppakuuset. Talvisin postikorttimaisemaa löytyy muun muassa. Pulkkasenvaaran päältä ja kesäisin Purnuvaaran rinteiltä, jossa peltojen laitamilla vielä vanhoja aittoja.


Soilujärvi

Lähes 25 kilometriä pitkä Soilujärvi on kapea kanjonijärvi, joka houkuttelee uistelijoita.


Hyväjärvi

Hyväjärvi on 1800-luvulla viljelymaaksi kuivatettu järvi, joka oli alun perin reilut viisi kilometriä pitkä. Kuivattamalla niittomaata saatiin noin 400 hehtaaria. 1970-luvulla noin 15 hehtaarin järvi oli kalankasvatuslammikkona ja on Kuusamon vanhin luonnonravintolammikko.

Hyväjärven järvenlaskuniityt on suojeltu maakunnallisesti arvokkaana perinnemaisemana.


Soilun voimalaitos 

Kahdeksan kilometriä pitkän Soilunjärven länsipäässä oli lähes 10 metriä korkea koski, joka tunnettiin nimellä Hevonvitunkoski. Sittemmin sivistys muutti nimen ensin Hevosenhännänkoskeksi, Hevoskoskeksi ja lopulta Soilunkoskeksi.

Koillis-Pohjan sähkön rakentama Soilun voimalaitos valmistui vuonna 1960.