Hyppää sisältöön

Sossonniemi asutettiin jo varhain 1600-luvulla hyvien kulkuyhteyksiensä ja rikkaiden kalavesiensä ansiosta. Kylällä on sukupolvien ajan vaikuttaneet vahvat kalastusperinteet.

Sossonniemi muodostettiin jakamalla Muosalmen tilasta 1781, jolloin Simuna Pitkästä tuli Sossonniemen tilan haltija. Simuna Pitkän puumerkki on vuodelta 1781. Puumerkki oli suvun käytössä kolme sukupolvea.

Sossonniemellä harrastettiin rahdinvetoa, jonka avulla vaurastunut Antti Sosso pystyi ostamaan pojilleen Kantoniemen tilan 1872. Hänen poikansa pitivät Antti Konradin (1849–1904) johdolla 20 vuotta Kuusamon suurinta kauppaliikettä. Antti Konrad Pitkänen toimi lukuisissa kunnallisissa tehtävissä yli 20 vuoden ajan.

Tie tuli Sossonniemeen vuonna 1937, välitie Kajavaan 1958. Sossonniemellä käytiin kiertokoulua siihena saakka kun Törmäsenvaaran koulu valmistui.

Asukkaita aikoinaan paljon isoja perheitä, jotka pitivät pitkään yllä kauppaa ja kauppa-autoliikennettä.

Maanviljely-, kalastus-, metsästys-, poronhoito- ja savottatyöt olivat sossonniemeläistenkin pääsääntöiset elinkeinot.  Täällä kasvatettiin ohraa, sipuli, peruna ja vähän naurista.

Evakkoon kylästä lähdettiin 1939 linja-autolla Pudasjärvelle ja siitä hevosilla Iijokivarteen, toisen kerran vuonna  1944 Oulaisiin.

Sossonniemi  selvisi sota-ajan yli polttamatta jääneenä kylänä.

Paavo Pitkäsen (86 v) haastattelu. Haastattelijana Jarmo Käkelä, 16.6.2021