Hyppää sisältöön

Kylänniemi

Kylänniemi on kaunis, noin 200 metriä pitkä hiekkasärkkämuodostuma kylän ytimessä. Niemi on kylän yhteinen alue ja ennen kaikkea uimapaikka.

Lintuharrastaja seutua

Määttälänvaara on lintuharrastajien suosikkikohteita. Alueella on paljon aukeita peltoja, reheviä rinteitä ja ennen kaikkea runsaasti vesistöjä. Näistä tärkein on Suininkijärvi lahtineen, niemineen, saarineen, matalikkoineen ja rehevine, lehtomaisine rantoineen.
Jyrkänkosken Varisjoessa talvehtii koskikara. Määttälänvaaran Junkisuon pelloilta taas on tavattu useita hanhilajeja.

Suininkijärvi

Suininkijärvi on 17 kilometriä pitkä, pinta-alaltaan 22 km² ja kuuluu valtakunnalliseen vesistöjensuojeluohjelmaan. Järvessä on runsaasti saaria ja niemiä: Latosaari, Lamposaari, Lehtosaari, Sonninluoto, Lompsinsaari, Vasikkasaari, Ukonsaari, Purnusaari ja Ruumissaari eli Lomasaari. Järvellä kalastetaan muikkua ja siikaa.

Suininki tarkoittaa heinäpaikkaa. Sekä Suiningista että Suorajärvestä on saatu järvimalmia ja perimätiedon mukaan Suiningista on löydetty myös suomalmia.

Veskelvaara
  
Veskelvaaran (350 m) päällä on tanssittu ja poltettu kokkoa, aina on joku soittaa “väkyttänyt”, niin että musiikkia on ollut. Tarinan mukaan vaara on saanut nimensä, kun eräänä sateisena päivänä saamelaismies ja savolainen tapasivat vaaran päällä ja savolainen totesi lunta taputellessaan “Ves’ kel”. Saamelainen luuli savolaisen tarkoittavan vaaran nimeä ja totesi hänkin, että “Veskel”. Vaarasta tuli Veskelvaara.