Vainö Määttä saksalaisista muistelma

Kari Kantola:
Luin tässä, että sakemanneja oli, ni eikö ne jossain Haukiniemellä ollu?

Väinö Määttä:
Oli.

Kari Kantola:
Muistatko minkälaista yhteistoimintaa teillä oli saksalaisten kanssa, oliko teillä?

Väinö Määttä:
Oli. Ennenku minäki lähin armeijjaan ni oli paljonki. Minähän olin sillon 18v jo täyttäny. Minä tammikuussa täytin 18v, ni sitte huhtikuun 10. päivä lähettiin armeijjaan. Osa ei vielä ollu täyttäny kaheksaatoistakaan. Sillon sota-aikana, sillon edellisinä kesinä, ni vietiin niille haukia. Ne anto meille leipää, tupakkaa ja rahhaa, kaikkee… tehtiin kauppaa. Ku semmonen kilonen hauki ni sillä sai semmosen juntan, se oli semmonen kilonen leipä. Ja ku leipä ku oli sillon kortilla, ni se oli oikeen ystävällistä kaupantekkoa.

Kari Kantola:
Oliko se vehnä- vai ruisleipää?

Väinö Määttä:
Ruisleipää. Niitä oli niinku kahenlaesta, toenen oli niinku vehnänen ja toenen oli niinku ruis. Kyllä soli kumpiki hyvä. Voeta vietiin ja maetoa vietiin ja sipulia vietiin, aina niinku vaehto. Sitä oppi niijjen kans, jos ne ois ollu muutamia vuosia, ni puhusin saksaa. Ei meillä ollu mittään ongelmaa. Ku oli nuori poika ni sehän tarttu heti mieleen. Ja ne kävi täälläki, kävivät täällä meijjän talloessa, ni tulivat tutuiksi. Hiihtelivät talavella suksilla. Niin ne tekivät.

Kari Kantola:
Miten se sitte ku ne saksalaiset hävitti tämän, ni onko sitte tullu katkeruutta saksalaisille, vai?

Väinö Määttä:
Emminä tiiä, se ku tuo sotaväki tahto olla semmonen, että se ei taho… minä muistan ku me lähettiin sillon sieltä Karjalan kannakselta ni kiviä nakeltiin. Oli isoja kiviä maantiellä…