Kaleva
Kaleva on perustettu vuonna 1899. Parhaimmillaan maakuntalehti Kalevan peitto on ollut Koillismaalla 40–50 prosenttia. Oululainen Kaleva Media omistaa nykyään Koillissanomat, viisi muuta paikallislehteä, neljä kaupunkilehteä, verkkolehti Pohjoisen polut, maakuntalehti Lapin Kansan ja Radio Kalevan.
Liitto
Liitolla oli vielä 1970-luvulla vahva levikki Koillismaalla. Maalaisliiton pohjoispohjalainen sanomalehti kuitenkin menetti jalansijaa Koillismaalla maatalouden vähentymisen myötä. Liitto lopetti vuonna 1993 ja lehden nimeksi tuli fuusion myötä Suomenmaa.
Koillis-Suomi
1980-luvun puolivälissä Kuusamossa ilmestyi ilmaisjakelulehti Koillis-Suomi. Kari Klemetin perustama lehti ilmestyi aluksi peri kertaa viikossa, lopulta jopa kuusi kertaa viikossa. Lehti sai hyvän vastaanoton, mutta ilmestymispäivien lisääminen ei ollut kannattava. Lehti lopetti toimintansa 1980-luvun loppupuolella.
Koillismaan uutiset
Koillismaan uutiset perustettiin vuonna 1992 Koillis-Suomen tilalle. Koillissanomissa aikoinaan työskennellyt Matti Kyllönen luotsasi tätä kerran viikossa ilmestyvää ilmaisjakelulehteä. Kyllösen yhtiön omistuksessa lehti oli vuoden 2002 loppuun. Erinäisten vaiheiden jälkeen lehti tuli Talven perheen lehtiyhtiön omistukseen. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pasi Määttälä jatkoi lehden vetovastuussa vuonna 2009. Koillismaan uutisten viimeinen numero ilmestyi vuoden 2021 tammikuussa.
Kuusamon seutu
Hilla Groupin kustantama Kuusamon seutu aloitti Koillismaan uutisten paikalla tammikuussa 2021. Kerran viikossa ilmestyvän kaupunkilehden päätoimittajana toimii Hanna Rautio. Lehteä jaetaan Kuusamon lisäksi Taivalkoskella, Posiolla ja Sallassa.
Kaamos-tv
Kaapeli-tv:ssä näkyneen paikallistelevision toiminta alkoi Kuusamossa 1988. Ohjelmaa toimitettiin pari tuntia viikossa keskiviikkoisin. Ohjelmia tuli syksystä toukokuuhun. Toimittajia oli kaiken kaikkiaan viisi. Toiminta loppui kannattamattomana 1994.
Radio Ruka
Radio Ruka aloitti toimintansa Kuusamossa 27.10.1995. Radio Ruka oli Koillissanomien omistama. Samana vuonna Suomessa aloitti toimintansa 18 paikallisradiota. Radio Rukan historia jäi lyhyeksi, sillä se lopetti toimintansa jo kesäkuussa 1996.
Yle
Ylellä on ollut pitkään yhden henkilön toimitus Kuusamossa. Ensimmäinen aluetoimittaja oli Jaakko Heikkinen, joka työskenteli Ylellä reilut 20 vuotta. Koillissanomissa 1980- ja 1990-luvulla työskennellyt Ensio Karjalainen on työskennellyt Ylen Kuusamon toimituksessa vuodesta 2006 lähtien.