Hyppää sisältöön

Alatalo

Kylän vanhimpia taloja on Alatalo. Rakennus on peräisin 1920-luvulta.  Talojen pellolta löytyi lokakuussa 1922 ns. Alatalon aarre, joka käsitti yhdeksän kahden taalerin plooturahaa. Ne oli sidottu yhteen juuriköydellä ja painoivat 19,5 kiloa. Kaikki rahat ovat vuosilta 1710 – 1713.  Löytö saattoi olla isonvihan ryöstösaalis.

Määttälänvaaran koulu
Vuonna 1912 Suiningin Määttälänvaaraan perustettiin kansakoulu, joka toimi vuokrahuoneessa. Nykyinen koulutalo rakennettiin vuonna 1927. Koulu suljettiin vuonna 2020.

Määttälänvaaran Maamiesseurantalo
Määttälän maamiesseuratoiminta on toiminut 1950-luvulta.

Rantakallio  
Määttälänvaaran Rantakalliolta löysi 1800-luvun lopussa Juho Kusti Alatalo kyntötöissä kivikautisia esineitä: piinuolenkärki, kvartsiesineitä.

Rantatalo  
Rantatalo on rakennettu noin vuonna 1928 tai 1929.

Kirkkokivet  
Ruumissaaren eli Lomasaaren edustalla on kaksi sokeritopan muotoista kiveä. Tarina kertoo, että kirkkovene olisi joskus törmännyt niihin ja useita ihmisiä hukkui.

Lompsinsaari  
Saari on lähellä ns. Kenttärataa, jossa on vanhan saamelaisasutuksen jäänteitä. Saaresta kyläläiset ovat perinteisesti hakeneet uuni- ja kiuaskivet.

Ruumissaari, nykyään Lomasaari 
Ruumissaari on toiminut kesäisin heinänteon aikana sekä “rospuuton” aikana ruumiiden väliaikaisena hautausmaana. Vainajat kuljetettiin vasta hyvän kulun eli talvikelin aikana kirkolle hautausmaalle. Pappi, joka kiersi kaksi kertaa vuodessa kinkerit, kävi siunaamassa ruumiit saaressa.
Ruumissaaren nimi on sittemmin muutettu Lomasaareksi mökkiläisten toivomuksesta.

Sonninluoto
Luoto on saanut nimensä siitä, että joskus sonnit ovat uineet saaren luotoon.

Nuorten huvitukset  
Nuorten huveja entisajan Määttälänvaarassa ovat olleet mm. “piirinpyörijäiset”. Leikkejä ovat olleet mm. vesikenkä ja laivan lastaus. Talvisin huveja oli vähemmän, mutta syksyisin jäälle tehtiin luistinrata, jonne saapui aina paljon ihmisiä kauempaakin. Isompia juhlia kylällä järjesti koulu, esim. syksyisin oli raittiusjuhla, jonne koko kylän väki saapui. Myös Maamiesseuran toiminta oli vilkasta, varsinkin sotien jälkeen.