1900–1939
Yhdessä ja erikseen
Tavaniemellä oli neljätoista taloa. Mannilan sukupiha oli niemen itäpäässä harjulla. Pellot ympäröivät taloja. Asuinrakennuksia oli kaksi ja molemmilla perheillä oma navetta, talli, puoji, riihi ja lato. Juuson puolella oli kolme aittaa, joista yhdessä säilytettiin kaloja, toisessa viljaa ja kolmannessa vaatteita. Neljäs aitta oli Iikan perheen hallussa. Yhteinen sauna oli sen verran kaukana, että talvisaikaan pienempiä lapsia ja vanhuksia vedettiin saunaan kelkalla.
Hemma Mannisen perhettä Mannilan pihassa. Vasemmalta Antti, Paavo, Eeva, Alma poikansa Vilhon kanssa sekä tunnistamaton henkilö. (Veijo Mannisen kuva-arkisto)
Juuson talo oli harmaa hirsirakennus, kun taas Iikan talossa oli maalattu ulkovuoraus ja nurkkapielet. Katot olivat pitkään tuohesta ja malkapuista tehtyjä malkakattoja. Mannilassa syntynyt Maija Alajuuma muistelee:
”Pohjoisen puolella oli meidän itä-länsisuunnassa sijainnut harmaa hirsirakennuksemme. Länsipuolella pihaa etelä-pohjoissuunnassa oli Iikka-sedän punaiseksi maalattu rakennus. Lapsena tunsin kateutta. Toisten talo oli kauniimpi. Siinä kun oli valkoiset ikkunain ja ovien pielet ja nurkkalaudatkin valkoiset.”
Pohjoisrannassa oli venevalkama, josta lähdettiin kahden kilometrin soutumatkan päähän kauppaan Aittakumpuun. Etelärantaan kuljettaessa oli ylitettävä talojen yhteinen karjankuja. Joka talosta johti pieni kujanpätkä tätä yhteistä karjankujaa kohti. Kujaa pitkin karja meni kesäaikaan laitumelle.
”Kun lehmät vapautettiin peräimistä, nepä eivät lähteneetkään takaovesta kujalle, vaan riistäytyivät pihalle. Lehmät juoksivat iloissaan ympäri pihaa, puskivat toisiaan ja ammuivat. Emännät olivat muka toruvinaan, mutta nauru suupielissä. Iloon oli aihetta: Talven ankaruus oli takana ja uusi kasvu ja elämä odotti. Vähitellen lehmät rauhoittuivat ja lähtivät tottelevaisesti kellokkaan perään kohti laidunta. Paimenet kulkivat lehmien mukana ensimmäiset päivät.” (Maija Alajuuma)
Mannilan pihapihlajan juurella 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Edessä vasemmalta Aili Manninen (myöhemmin Hast) ja Anna (Annikki) Manninen (myöhemmin Pohjola). Takarivissä vasemmalta Hilja Manninen (myöhemmin Kylli), Viivi Manninen (myöhemmin Alajuuma), mahdollisesti Alma Manninen (myöhemmin Tyvi) sekä Martta Manninen (myöhemmin Alajuuma). (Kerttu Alajuuman kuva-arkisto)
Juuson talon pirtin päädyssä kasvoi pihlaja ja sen molemmilla puolilla sembramännyt. Mannilan pihalla kasvoi mustaviinimarjapensaita sekä villiruusupensas, jota sanottiin orjanruusuksi.
Juuso Mannisen talon huonejärjestys. (Piirros: Anna-Maija Puroila)
Juuso Mannisen talossa oli porstua, suuri pirtti, keittiö ja kaksi kamaria, joista toista kutsuttiin tuvaksi. Kuusamolaisissa taloissa oli usein veranta, mutta Mannilan talon verannasta ei ole varmuutta.
Tuvan seinillä komeilivat ruusutapetit ja ikkunoissa oli vaaleat verhot. Toisesta ikkunasta saattoi nähdä aamuauringon Nuorusen ja Koutaselän suuntaan. Ikkunalla kukkivat Annansilmät.
Tuvassa oli tumma sivustavedettävä koristeellinen puusänky, punainen piironki ja pesukomuuti. Maalattua lattiaa peittivät raidalliset räsymatot, sängyn peittona oli villaraanu, pesukomuutin yläpuolella koruompelein kirjottu pyyheliinanpeitto.
”Minun lapsenmieltäni kiehtoi tässä huoneessa kattolamppu: sininen öljysäiliö, valkoinen kuupa, kirkas lasi tulta suojaamassa ja messinginvärinen rei’itetty lasinpidike ja sydämennostoruuvi. Lamppu saattoi olla Vasselen, naapurissa asuneen erakkomunkin Pietarista tuoma.” (Maija Alajuuma)